Herta Müller on tämänvuotinen kirjallisuuden nobelistimme. Kuten Nobelin ansainneet kirjailijat yleensä, ei Müllerkaan pelkää ottaa kantaa yhteiskunnan ongelmiin. Müller on arvostellut teoksissaan säälimättä erityisesti Romanian saksankielisen vähemmistön kaltoinkohtelua diktaattori Nicolae Ceausescun hallituskaudella. Jo esikoisromaanissaan Matala maa hän tuo katkerana esille tämän teeman: täysin epäoikeutetun kurjuuden, joka lankeaa viattomien ihmisten kestettäväksi. Matalassa maassa tätä epäoikeudenmukaisuutta katsellaan eritoten sorretun kansan lasten silmin.Matala maa on novellikokoelma. Sen keskipisteenä on kokoelman novelli nimeltä "Matala maa", joka on kokoelman ylivoimaisesti pisin. Se kuvaa romaniansaksalaisen tytön varttumista lapsesta aikuiseksi. "Matalaa maata" reunustaa neljätoista lyhyempää novellia, jotka näyttävät vilahduksia samasta aiheesta. Jokaisen novellin kertojana on lapsi tai nuori, joka elää karussa, ankeassa maailmassa. Saksalaisnuorena Romaniassa on vaikeaa. Siellä ei oikein saa olla se, mikä oikeasti on. Müller on itsekin romanialaissyntyinen saksalainen, minkä huomaa hyvin hänen tekstinsä surullisen todentuntuisista yksityiskohdista ja katkerasta pohjavireestä.
”Itkin huusissa, jottei minua saataisi kiinni pillittämisestä, ja kun kuulin ulkoa askelia, rapisutin paperia, sillä tiesin ettei tässä talossa saanut itkeä ilman syytä. Joskus äiti antoi selkään kun itkin ja sanoi sitten: no nyt sait ainakin syyn itkeä.”
Lasten kasvatus on äärimmäisen ankaraa. Tavoitteena on jalostaa kunnon kansalaisia, ahkeria, moitteettomia ja ylpeitä kommunistivaltion asukkaita. On oltava siisti, ahkera ja siveellinen. On rakastettava äitiä ja isää, vaikka nämä löisivät ja joisivat. Lapsen täytyy sopeutua maailmaan, johon ei hän tahdo kuulua, ja aivan liian aikaisin. Syvällä hänen sisällään hautuu viha. Siitä vihasta kai tämäkin kirja on saanut kipinänsä.
”Pappi sanoo: rakkaat uskovaiseni, tänään on pyhäinpäivä, tänään on rakkaiden vainajiemme, kuolleiden sielujemme ilojuhla. Tänään on kuolleiden sielujemme kirkkomarkkinat.”
Kuolema on hyvin voimakkaasti läsnä Müllerin tekstissä. Ihmisiä kuolee, seisotaan hautausmaalla, kuunnellaan puheita, asetellaan hautakukkia. Lapsi on mukana kaikessa, muttei ymmärrä mistä on kyse. Puheet, papit ja muut sellaiset asiat, jotka tuntuvat aina liittyvän kuolemaan tiukasti, tuntuvat hänestä tyhjänpäiväisiltä. Mitä itse kuolema on? Sitä tapahtuu jatkuvasti, mutta kukaan ei ymmärrä sitä. Joku kuolee, mutta sen jälkeen jatketaan elämää täysin normaalisti. Tällaisia ajatuksia itsessänikin heräsi kirjaa lukiessa. Kuolema on mystinen asia, mutta samalla arkinen jokapäiväisyys.
Müllerin kieli on hyvin omaperäistä. Se on yhtä aikaa runoa ja proosaa. Teksti onnistuu myös olemaan yhtä aikaa unenomaista ja realistista. Tämä sopii lapsen tuntojen kuvailuun erinomaisesti, sillä lapsethan usein tekevät konkreettisia ja tarkkoja, mutta samalla irrationaalisilta vaikuttavia havaintoja. Kuitenkin lapset helposti näkevät maailman puhtaampien linssien läpi kuin aikuiset, ja sen takia Müllerin kertojavalinta onkin onnistunut, sillä tarkoitushan on kuvata romaniansaksalaisten elämää mahdollisimman kirkkaasti ja terävästi.
Ymmärrän hyvin, miksi Nobel tänä vuonna myönnettiin Herta Müllerille. Hän on taitava sanankäyttäjä ja tarkkanäköinen yhteiskunnan arvostelija. Matalassa maassa hän onnistuu hyvällä menestyksellä peilaamaan yhteiskunnan ongelmia lasten ongelmien kautta.
4/5
