Emmanuel Carrère: Valhe

"Ajattelin, että tämän tarinan kirjoittaminen voisi olla vain joko rikos tai rukous”, kuuluu Emmanuel Carrèren viimeinen lause kirjassaan Valhe.

Valhe on elämäkerrallinen, tositapahtumiin perustuva romaani. Sen päähenkilö on Jean-Claude Romand, mies joka tappoi vaimonsa, lapsensa ja vanhempansa vuonna 1993. Itsemurhassaan hän epäonnistui. Murhan jälkimainingeissa selvisi, että Romand ei ollutkaan lääkäri WHO:n riveissä, vaan täydellinen tyhjäntoimittaja, joka oli valehdellut urastaan perheelleen ja ystävilleen 18 vuotta. Kun kulissit uhkasivat viimein kaatua, mies päätti, että olisi parempi, ettei hänen perheensä saisi koskaan tietää. Mutta Romand itse jäi eloon, istuu nyt elinkautisessa vankeudessa ja tulee vapautumaan vuonna 2015.

Oikeudenkäynnin aikoihin Carrère kiinnostui tapauksesta ja ryhtyi Romandin kanssa kirjeenvaihtoon kirjoittaakseen aiheesta romaanin. Karmivaa, mutta vielä karmivampaa oikeastaan on, että minä tartuin kirjaan ja luin sen. Aluksi en oikeastaan tajunnutkaan, että kaikki, mitä siinä kerrottiin, oli totta. Mutta en minä Valheen lukemista kadu. Se on hyvä kirja. Kieli on sopivan neutraalia, Carrère antaa puhtaille tapahtumille pääosan, kuten kuuluukin. Turhat moralisoinnit ja romantisoinnit on jätetty pois, jotta lukijan ajatuksille olisi tilaa. Ja kuitenkin Carrère onnistuu hienovaraisesti kääntämään ihmismielen hirveydet esiin. Itse asiassa ne tulevat esiin kuin itsestään.

Valhe oli ahdistavin kirja pitkään aikaan. Ymmärrän hyvin niitä, jotka inhoavat tätä kirjaa. Carrèren kirjeenvaihto murhaajan kanssa ja tämän asioiden kaivelu tuntuvat vastenmieliseltä toiminnalta. Itsellenikään ei tätä lukiessa aina ollut mikään selviö, vihasinko sitä vai ihailinko. Paikoin oloni Valhetta lukiessa oli hirveä. Mutta tuleeko hyvästä kirjallisuudesta aina hyvä mieli? Eikö sen tarkoituksena ennemminkin olisi herättää ajatuksia? Tässä asiassa lukijoista varmasti löytyy usean koulukunnan edustajia. En suosittele tätä niille, jotka haluavat olla hyvällä tuulella kirjoja luettuaan. Sen sijaan ahdistusta pelkäämättömille, masokisteille/sadisteille/ mille lie mielenhäiriöisille suosittelen kyllä.

4/5