Minulla oli korkeat odotukset tätä kirjaa kohtaan ja (arvattavasti) se tuotti minulle pettymyksen. Pasianssimysteerio kertoo kaksitoistavuotiaasta pojasta, Hans Thomasista, ja hänen "faijastaan", jotka lähtevät etsimään äitiään ja vaimoaan, joka puolestaan on lähtenyt maailmalle "etsimään itseään". Isä ja poika ajavat vanhalla Fiatillaan Euroopan halki, kotimaastaan Norjasta aina Kreikkaan asti, vihjeenään ainoastaan kreikkalainen muotilehti, jonka kantta koristaa äidin (joka tosin näyttää joltain muulta) kuva. Matkalla pysähdytään silloin tällöin tupakkatauoille, joiden aikana käydään filosofisia keskusteluja ja ihmetellään, miten ihmeellinen paikka maailma onkaan. Faija näet väittää olevansa jonkinlainen Jokeri, joka näkee asioita, joille muut ihmiset ovat sokeita. Eräänä päivänä matkalaiset törmäävät salaperäiseen kääpiöön, joka antaa Hans Thomasille suurennuslasin ja neuvoo heille tien pieneen saksalaiseen syrjäkylään nimeltä Dorf. Dorfissa Hans Thomas tapaa kylän leipurin, joka antaa tälle pullan sisään leivotun pienen kirjan (jota voi lukea ainoastaan suurennuslasilla). Hans Thomas alkaa lukea kirjaa salassa isältään ja tulee tarinan edetessä vain yhä ja yhä hämmästyneemmäksi. Jossain vaiheessa poika tajuaa kirjan tapahtumien liittyvän olennaisella tavalla omaan elämäänsä. Ja koko jutun ytimessä on vanha, kulunut, korttipakka...
Kuten alussa jo mainitsin, tämä kirja oli pettymys. Saman kirjailijan teos Sofian maailma oli niin loistavasti onnistunut ja toimiva esitys, että ehkä Pasianssimysteeriolla ei missään vaiheessa ole ollutkaan mitään mahdollisuutta lunastaa odotuksiani. Kirjan idea sinänsä on mielenkiintoinen, ja kirja sisältää paljon hyviä oivalluksia erityisesti pasianssiin liittyen, mutta siihen se sitten jääkin. Olin pettynyt kirjaan alusta lähtien, johtuen kielestä. Minusta on viime aikoina tullut kielen suhteen varmaan aika nirso, joten tällainen töksähtelevyys ärsytti melkoisesti. Ehkä kirja on tarkoitettu nuoremmille ihmisille kuin minä, en tiedä, niin että asiat pitää sanoa selkeästi ja yksinkertaisesti ilman että tulee epäselvyyksiä, mutta joka tapauksessa tuollainen kielenkäyttö pilasi kirjan tunnelmasta paljon, samoin minun lukukokemuksestani. Noh, mitäs olen tottunut nauttimaan kirjani kielen tasoltakin alkaen monimutkaisina ja ajatusta vaativina.
Juoni ei tarjonnut mitään erityistä jännitystä eikä kiinnostavuutta. Potentiaalia oli, ja hyviä ideoita, mutta ne menivät hukkaan. Suurin kekseliäisyys esiintyi pullakirjan tarinassa, mutta juonenkuljetuksen osalta siinäkin vajottiin sellaiseen kliseisyyteen, että alkoi melkein itkettää. Henkilöhahmoihin olin aika turhautunut. Isä joi ja ennen kaikkea filosofoi liikaa. En pidä siitä, että joka toisessa kappaleessa minulle tuputetaan "oikeanlaisia ajatuksia" ja "oikeaa tapaa tarkastella maailmaa". Mietin omat ajatukseni ihan itse, kiitos. Kirjan täytyy toki herättää ajatuksia, mutta tuollainen valmiin elämänfilosofian tyrkyttäminen on väärä tapa.
Tiivistettynä: paljon hyviä ideoita, mutta suurin osa pilataan tökerön käsittelytavan takia.
2½/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti