Hassua, että luin tämän vasta nyt, sain tämän kirjan nimittäin rippilahjaksi jo viime kesänä... Mutta toisaalta oli hyvä, että "säästin" sen talveen. Luulen, että kesällä lukukokemus ei olisi ollut niin erityisen merkittävä, mutta näin talvella siitä tuntui oikeasti olevan hyötyä: huomasin alkaneeni syksyn mittaan upota yhä syvemmälle sinne aivojenkäyttötaidottomuuden syvään suohon (tai valkoisen kaniinin turkkiin, niin kuin kirjassa Sofian maailma olisi sanottu). Onneksi luin tämän juuri nyt, sillä nyt minulla vielä on mahdollisuuksia ryömiä sieltä pois, ihmettelemään maailmaa sokraattiseen tyyliin. [<-- En todellakaan ollut rippikoulussa viime kesänä, tämä teksti on melko vanha. Kopioin sen vanhasta blogistani. :D ]Kirja siis kertoo siitä, miten tämä Christopher Phillips on vetänyt ympäri Yhdysvaltoja lukuisia Sokrates-kahviloiksi nimittämiään keskusteluja, ja mitä kokemuksia hänelle niistä on kertynyt. Sokrates-kahviloissa siis on kyse siitä, että joukko (ehkä toisilleen tuntemattomia ja erilaisia) ihmisiä kokoontuu yhdessä jonnekin ja ottaa sitten pohdittavakseen ihan minkä tahansa kysymyksen, joka ihmisiä yleisesti kiinnostaa ja johon ei välttämättä ole yksinkertaista ja yksiselitteistä vastausta. Tälläisiä kysymyksiä voivat olla esim. "Mikä on elämän tarkoitus?", "Mitä on rakkaus?" tai "Mistä maailma koostuu?". Käytetään sokraattista metodia, eli esitetään juuri tuollaisia kysymyksiä, sitten niihin pyritään vastaamaan ja sitten esitetään taas lisää kysymyksiä. Varsin hauskaa.
Joskus olen määritellyt hyvän kirjan sillä tavoin, että se antaa ajattelemisen aihetta. Sokrates-kahvila totisesti antoi, joten on se kai sitten hyvä kirja. Phillips on saanut sisällytettyä vähän reiluun kahteensataan sivuun mitä erilaisimpia, mielenkiintoisia filosofisia kysymyksiä, ongelmia ja mysteerejä, jotka varmasti kiinnostavat jollakin tavalla kaikkia ihmisiä. Näkemyksiä on myös monenlaisia ja Phillips käsittelee niitä kaikkia yhtä objektiivisesti ja puoluettomasti. Hän esittää toki omatkin mielipiteensä, mutta ei painota niitä liikaa. Lukijalle jää reilusti tilaa.
Kirjassa on myös muutamia asioita, jotka minua ärsyttivät. En esimerkiksi pitänyt siitä, miten Phillips kuvailee välillä aivan turhia asioita aivan turhan tarkasti, kuten tapaamiensa ihmisten ulkonäköä. Ne kuvaukset vaikuttivat sen kaiken "viisauden" keskellä niin epäaidoilta. Kirja syyllistyy välillä myös pieneen sekavuuteen, joka hivenen vaikeuttaa lukemista ja saattaa viedä lukijan ajatuksia pois olennaisista asioista. Kirjaa ei missään tapauksessa saisi lukea nopeasti, pelkkänä passiivisena vastaanottajana, vaan jokaista lausetta olisi hyvä jäädä pohtimaan hetkeksi. Jos siis haluaa saada kirjasta mahdollisimman paljon irti.
Enimmäkseen kirja oli siis positiivinen ja tietyllä tavalla jännittävä lukukokemus. Tuntuu siltä, että olen löytänyt uudestaan sen kesällä harrastamani
kyseenalaistavan ja avarakatseisen ajattelutavan, kiitos Phillipsin ja Sokrateen.
5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti